top of page

Häkkänen Etelä-Saimaassa: ”Ei aikaa vuosien työmarkkinahieronnalle”


Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen sanoo, että hallituksessa on kova tahtotila saada työllisyysaste nousuun.

Hallituksen päätös siirtää työllisyyttä lisäävien toimien valmistelu työmarkkinajärjestöjen työryhmään on eräiden kokoomuksen kansanedustajien mielestä onneton ratkaisu, jolta ei paljon voi odottaa.

Sitoutuessaan kilpailukykysopimukseen hallitus lupasi, että toimet työllisyyden lisäämiseksi ja työttömyyden keston lyhentämiseksi tehdään yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Aikaa on syyskuun loppuun.

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen myöntää tuntevansa jonkinlaisia epäilyjä, kantavatko työmarkkinajärjestöt yhtä paljon vastuuta työllisyyden hoidosta kuin hallitus. Häkkänen huomauttaa, että työryhmälle on annettu selvät reunaehdot ja aikataulutus, joten konkreettisia esityksiä voidaan kuitenkin odottaa. Hänen mukaansa hallituksessa on kova tahtotila saada työllisyysaste nousuun. Jos työryhmältä ei tule riittäviä toimia, hallitus toimii itse.

— Nyt ei ole aikaa vuosien työmarkkinahieronnalle.

Kansanedustaja Harri Jaskari sanoo, että ainakin osa hallituspuolueista on kiky-sopimuksen kautta laittanut itsensä sellaiseen liekanaruun, että mitään ei voi tehdä työmarkkinoilla ilman järjestöjen lupaa.

— Ja järjestöt käyttävät kaiken vallan minkä saavat, jyrisee Harri Jaskari (kok) eduskuntaviestissään.

— Pitäisikö pyrkiä työmarkkinajärjestöjen palvelukseen. Silloin voisi kenties vaikuttaa poliittisen päätöksentekoon.

Kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok) pitää ”valitettavan todennäköisenä”, että työryhmältä tulee vain näennäisehdotuksia, joihin liittyy ammattikeskusjärjestöjen osalta lisävaatimuksia.

Kolmikantaisen työryhmän tarkoitus on laatia yksi yhteinen esitys, joka lisää työllisyyttä vähintään 10 000 työllisellä. Tarkoitus on muuttaa muun muassa ansiosidonnaista työttömyysturvaa enemmän työllistymiseen kannustavaksi.

Tilaa Antin eduskuntakirje!

Tilaaminen onnistui! Ollaan yhteydessä!

bottom of page