Häkkänen: Käräjäoikeuksien henkilöstömäärä olisi vähentynyt, jos verkostoa ei olisi karsittu
Oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan nykyisten 27 käräjäoikeuden resursseista olisi pitänyt leikata, jos käräjäoikeuksien määrää ei olisi saatu karsittua.
Häkkänen osallistui keskiviikkona Joensuun oikeus- ja poliisitalon vihkijäisiin.
Hän muistutti, että käräjäoikeuksien määrää on vähennetty Suomessa asteittain jo 30 vuoden ajan. Vielä 1990-luvulla Suomessa oli lähes sata käräjäoikeutta, nyt määrä on 27 ja putoaa 20:een vuonna 2019.
Häkkäsen mielestä käräjäoikeuksien määrän vähentäminen ei tarkoita oikeusturvan heikentymistä vaan parantaa sitä, kun jäljelle jääville tuomioistuimille on taattu riittävät resurssit.
- Jos käräjäoikeusverkoston tiivistämistä ei olisi voitu viedä eteenpäin, nykyisten käräjäoikeuksien resursseista olisi täytynyt karsia, hän totesi.
Leikkaaminen tasaisesti käräjäoikeuksista olisi tarkoittanut Häkkäsen mukaan henkilöstömäärän vähenemistä.
- Nyt seiniä on ripauksen vähemmän mutta henkilöstön määrä pysyy.
Käräjäoikeus pysyy verkoston karsimisenkin jälkeen Joensuussa ja kanslia Nurmeksessa. Käräjäoikeuden kansliat suljetaan esimerkiksi Iisalmessa ja Savonlinnassa.